lauantai 29. maaliskuuta 2014

Virheistä, epätäydellisyydestä ja täydellisyydestä

Jokaisella meistä on varmasti ainakin yksi sellainen muisto, tapahtuma menneisyydessä josta olemme vähemmän ylpeitä. Useammilla niitä on lukuisiakin.

Nämä menneet virheet säilyvät mukanamme, kulkevat repussa joka hetki.
Osa niistä on pieniä asioita, sellaisia joista kerromme ehkä rakkaillemme kahden kesken.
Osa menneisyyden painolastista on suuria ja todella painavia juttuja ,jotka koetamme joko unohtaa tai ainakin salata muilta.
Osa niistä on sellaisia että niitä ei jaksa kantaa yksin, osa niin pieniä että emme enää edes muista niitä.

Jokainen tällainen asia, jota kadumme tai häpeämme, on kuitenkin tärkeä osa nykyisyyttämme. Ilman noita menneitä tapahtumia emme kuitenkaan olisi juuri tässä ja nyt.
Sinä et olisi siinä lukemassa tätä enkä minä kirjoittamassa lukemaasi.

Virheet, suuret ja pienet, ovat tärkeä osa elämää.
Itse koetan, alkujärkytyksen jälkeen, ottaa virheet avoimin mielin vastaan.
Virheistä oppii paljon enemmän kuin onnistumisista.
Yksikään meistä ei varmasti ole täydellinen, joten virheet ovat selkiö jota emme voi välttää.

Tulet tekemään virheitä myös huomenna ja ylihuomenna, ensi viikolla ja koko loppuelämäsi ajan.
Aivan kuten minäkin tulen tekemään virheitä, suuria ja pieniä.

Paras asia minkä voimme tehdä on hyväksyä se että virheitä tulee tehtyä ja useampiakin. VIrheitä, niin suuria kuin pieniäkin, on tulevaisuus täynnä.

Joten hyväksy se, ole iloinen siitä että teet virheitä.
Ilman virheitä, ei tapahdu kehitystä.
Ilman menneisyyden mokia en olisi se ihminen joka olen, etkä sinäkään olisi sinä.

Joten huomenna, tai hetken kuluttua, ota virhe vastaan ilolla. Ota se vastaan avosylin ja ota opiksi. Älä pelkää epäonnistua, se on tärkeä osa elämää
Ilman virheitä, ei onnistuminenkaan tunne miltään. Ilman virheitä, elämä olisi tasapaksua punnertamista koska emme osaisi iloista onnistumisesta.

 Ole siis ilolla epätäydellinen, nauti siitä.  Tähtää silti aina kohti täydellisyyttä, pitäähän tavoite olla korkealla!

-- Tiedän etten ole täydellinen, mutta olen ylpeä epätäydellisyyksistäni. Ne tekevät minusta minut---


Epätäydellisen täydellistä lauantaita jokaiselle!

-Coutsi-

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pohdintaa työyhteisöstä

Harvinaisen lyhyen työviikon jälkeen pysähdyin miettimään työyhteisöä noin suuremmassa mittakaavassa.
Erityisesti sitä mikä on oma roolini siinä ja minkälaiset ovat muiden roolit ja miten ne vuorovaikutuksessa toisiinsa luovat vallitsevan ilmapiiri.

Jokainen meistä on varmasti tavannut urallaan kaikenlaisia rooleja, osa luontaisia, osa opittuja ja teennäisiä.
On työyhteisöjä joissa suorastaan sanattomasti kannustetaan pitämään mölyt mahassaan. Yhteisöjä joissa piintynyt kulttuuri on se joka määrittää, ei vain nykyhetkeä, vaan myös tulevaisuutta.
Nämä työyhteisöt ovat yleensä niitä joissa henkilökunnan vaihtuvuus on suurta, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Vallalla oleva kulttuuri on niin voimakkaasti juurtunut etteivät vanhat työntekijät sitä enää edes havaitse vaikka se aiheuttaa pahaa oloa.
Näin noidankehä jatkaa pyörimistään, tavat opetetaan uusille tulokkaille jotka yleensä katoavat hyvinkin nopeasti muihin maisemiin.

Tällaisessa tilanteissa kaivattaisiin uutta näkökulmaa, jotakuta ihmistä tai jotain tapahtumaa joka ravistaa työyhteisöä juurista lähtien.
Koska vain silloin kun perusturvallisuus järkkyy, osaamme katsoa itsemme ulkopuolelle.
Perusturvallisuus työssä on totutut tavat, opitut perinteet ja ennenkaikkea rutiini.
Rutiini, joka alunperin tuli helpottamaan työntekoa, tekee nyt työn suorittamisesta pakkopullaa.
Ikävä kyllä, rutiininomaisesti pyrimme työn ulkopuolella unohtamaan oman työmme jotta jaksaisimme seuraavana päivänä palata ahertamaan.

Kukapa meistä vapaaehtoisesti tarkastelee omaa tekemistään, omaa persoonaansa tai rooliaan missä tahansa yhteisössä kriittisesti? Harva meistä jaksaa olla se joka nousee esille ja herättelee ympärillään, jos ei nyt keskustelua, niin ainakin ajatuksia. Se on rankka taakka kantaa jos muu työyhteisö ei ole suostuvainen kriittiseen tarkasteluun.

Ja juuri sitä kaipaa varmasti sinunkin työyhteisösi.
Ilman oman toiminnan tarkastelua, et osaa ymmärtää kuinka toimintasi työyhteisössä vaikuttaa muihin.
Ilman sitä että ymmärrät oman roolisi, et pysty näkemään muiden rooleja.
Ilman roolien ymmärtämistä ei työyhteisö pysty koskaan kehittymään kuin negatiivisempaan suuntaan.
Ja ilman positiivista suuntaa ei työyhteisö kanna työntekijää huonoinakin hetkinä.
Positiivinen ilmapiiri on kaiken a ja o kun puhutaan työssäjaksamisesta.

Mutta positiivisuutta ei luoda tyhjästä...

Joten, kun seuraavan kerran suuntaat työpaikalle, mene sinne hymy huulilla. Toivota hyvät huomenet jokaiselle katsekontaktin kera ja muista olla kiitollinen siitä työstä mitä muut ympärilläsi tekevät. Näin varmistat sen että saat itse osaksesi kiitollisuutta.
Jokainen teistä on työyhteisölle aivan yhtä tärkeä, tee siis selväksi muille että arvostat heitä.
Ole se joka aloittaa positiivisen noidankehän!

-------------------------

-Joukkueen vahvuus on jokainen siinä oleva yksilö, yksilön vahvuus on joukkue-
Phil Jackson, valmentajalegenda
-------------------------

Aurinkoista viikonloppua jokaiselle ihanalle yksilölle!
-Coutsi-

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ensimmäiset teesit

Mietin pitkään ja hartaasti ekan postauksen ideaa..
Useampia erilaisia vaihtoehtoja kävi päässä ja halusin saada tämän iskevästi käyntiin, mutta ajatusta siitä miten se tapahtuu ei vain tullut.
Joko liian kaukainen ajatus omasta elämästä, tai liian suuripiirteinen jotta sen saisi mahtumaan alle tuhanteen sanaan.

Kunnes tänään olin rakkaan tyttäreni kanssa läheisessä kauppakeskuksessa kaakaolla ja aloin seurata hänen tekemisiään leikkipisteellä.
Pidemmän aikaa yksin riehuttuaan, hän alkoi kaivata kaveria. Ja yhtäkkiä samanikäinen, samankokoinen pieni neiti asteli portista sisään ja kymmenisen sekuntia myöhemmin nämä kaksi pientä leikkivät jo yhdessä.

Leikki muuttui koko ajan, vetovuoro vaihteli lapselta toiselle ja toisen ideat otettiin koko ajan huomioon ja käytäntöön..
Vaivuin ajatuksiin, samassa kun kahvilan muut asiakkaat saivat nauttia riemunkiljahduksista ja lentävistä pehmoleluista.

Aloin miettiä lapsia ja heidän tapaansa havainnoida maailmaa.
Ennenkaikkea sitä miten lapsi hyväksyy kaiken minkä edessään näkee.
Lapsi pitää asioita, jos ei nyt normaaleina, niin ainakin hyväksyttävinä.
Oli kyse leikkikaverista, muista ihmisistä, ympäristöstä tai läheisen aikuisen arvoista.

Tästä seuraa omituinen kasa mietelmiä, jotka ovat tämän ensimmäisen kirjoituksen pääteema.

Milloin lapsi oppii arvostelemaan, tuomitsemaan ja jopa hylkäämään asioita?
Onko se synnynnäistä vai opetammeko me heille sen?
Miksi lapsenomainen tapa katsoa maailmaa on meille niin vieras ja, jopa lapsellinen?

Näihin ajatuksiin lopulta havahduin kun leikkitoveri toivotteli iloisesti heipat minullekin.
Lähtiessämme leikkipailta oma tyttäreni totesi iloisena: "Toi oli kiva tyttö, vaikken mä tienny sen nimeä niin sen kanssa oli hauska leikkiä"

Ehkäpä tässä lapsen tavassa katsoa maailmaa on sitä jotain?



---näin postauksen loppuun olen ajatellut laittaa aina asian tiimoilta lainauksen, katsotaan kauanko kestää---

"Lapset ovat kuin märkää sementtiä, mitä tahansa siihen putoaa niin se jättää jäljen"
-dr. Haim Ginott-


Lapsenomaisempaa iltaa toivottelee

-Coutsi-